Europarlamentin jäsenten äänestysvalintoja


Yksittäisten meppien äänestyskäyttäytymistä katsottaessa on muistettava, että päätettävät asiat ovat usein monimutkaisia samoin kuin äänestysmenettely. Mepit voivat vahingossa äänestää väärin ja myös äänten väärinkirjaamista tapahtuu. Siten äänestyslinja kokonaisuudessaan on tärkeämpi kuin yksittäiset äänet. Myös mepin läsnäolo äänestystilanteessa kertoo siitä, miten tärkeänä hän pitää käsiteltävää asiaa.

Tähän on koottu äänestyksiä, joiden tulokset olemme saaneet tietoomme.

 

8.9.2010 Äänestykset koe-eläindirektiiviin ehdotetuista muutoksista

Muutosehdotus 1: Jäsenmailla tulee olla oikeus edelleen ottaa käyttöön tiukempia kansallisia eläinsuojelusäädöksiä koskien eläinkokeita. Tämä oikeus on nykyisessä direktiivissä.

Puolesta: Essayah, Hassi, Hautala, Jaakonsaari, Jäätteenmäki, Pietikäinen, Soini

Vastaan: Itälä, Haglund, Repo, Takkula

Poissa: Korhola, Manner

Muutosehdotus 2. Tieteellisiä kokeita voidaan tehdä kädellisillä apinoilla vain, jos se on ihmisten terveyden kannalta välttämätöntä.

Puolesta: Hassi, Hautala, Korhola, Pietikäinen, Soini

Vastaan: Essayah, Haglund, Itälä, Jaakonsaari, Jäätteenmäki, Manner, Repo, Takkula

Muutosehdotus 3. Eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä tulee käyttää aina, kun se on mahdollista.

Puolesta: Hassi, Hautala, Pietikäinen, Soini

Vastaan: Essayah, Haglund, Jaakonsaari, Jäätteenmäki, Manner, Repo, Takkula

Poissa: Itälä, Korhola

 

7.7.2010 Äänestys valaanpyynnin asemasta Islannin EU-jäsenyysneuvotteluissa

Ehdotettiin lisättäväksi Islannin EU-jäsenyysneuvotteluja koskevaan päätöslauselmaan kohta:

”vaatii, että Islanti lopettaa kokonaan valaiden pyynnin ja luopuu kaikista kansainväliselle valaanpyyntikomitealle esittämistään ehdoista”

Puolesta: Hassi, Hautala, Jaakonsaari, Pietikäinen, Repo

Vastaan: Essayah, Haglund, Itälä, Jäätteenmäki,  Korhola, Manner, Soini, Takkula

Esitys hyväksyttiin äänin 323-272, 67 tyhjää.

 

Koe-eläindirektiivi, äänestys 5.5.2009

Syksyllä 2007 Euroopan parlamentin jäsenien enemmistö allekirjoitti aloitteen, jossa esitettiin ihmisapinoiden ja luonnosta pyydettyjen kädellisten eläinkoekäytön lopettamista EU:ssa sekä aikataulun asettamista kaikkien apinakokeiden korvaamiseksi. Suomalaisista parlamentin jäsenistä kannanoton allekirjoittivat:

Hassi, Jäätteenmäki, Kauppi, Korhola, Lax, Myller, Paasilinna, Pohjamo, Seppänen, Stubb, Takkula

5.5.2009 äänestettiin uudesta koe-eläindirektiivistä, jossa yhtenä ehdotuksena oli strategian laatiminen apinoiden koe-eläinkäytön lopettamiseksi EU:ssa. Valitettavan moni MEP oli vaihtanut kantansa asiasta. Apinakokeista luopumista vastaan äänestivät:

Itälä, Jäätteenmäki, Korhola, Lax, Paasilinna, Pohjamo, Seppänen, Siitonen, Vatanen

(Poissa: Lehtinen)

Kantansa apinakoekiellon tukemisesta vastustamiseen vaihtoivat siis Jäätteenmäki, Korhola, Lax, Paasilinna, Pohjamo ja Seppänen.

 

Esimerkkejä muista äänestetyistä asioista:

Eläimille eniten kärsimystä aiheuttavien kokeiden kieltäminen, jos kärsimys todennäköisesti kestää pitkään (art. 15)

Puolesta: Hassi, Jäätteenmäki, Pietikäinen, Pohjamo, Virrankoski

Vastaan: Itälä, Korhola, Lax, Takkula, Vatanen

Apinoilla tehtävien kokeiden salliminen muissakin tarkoituksissa kuin vain ihmisille hengenvaarallisten tai vammauttavien sairauksien tutkimisessa tai lajin säilyttämiseen tähtäävässä tutkimuksessa (art. 8)

Puolesta: Itälä, Korhola , Lax, Paasilinna, Seppänen, Siitonen, Takkula, Vatanen

Vastaan: Hassi, Jäätteenmäki, Pietikäinen, Pohjamo, Virrankoski

Viranomaisen antaman luvan edellyttäminen kaikilta eläinkokeilta, eikä vain niiltä, jotka luokitellaan vakavuudeltaan vähintään kohtalaisiksi tai joissa käytetään kädellisiä (art. 35)

Puolesta: Hassi, Lax, Pietikäinen, Pohjamo

Vastaan: Itälä, Jäätteenmäki, Korhola, Myller, Paasilinna, Seppänen, Takkula, Vatanen, Virrankoski

Vaatimus jäsenvaltioille julkistaa vuosittain keräämänsä tiedot eläinkokeista, ml. toimenpiteiden vakavuus ja kädellisten käyttö (art. 49)

Puolesta: Hassi, Myller, Paasilinna, Pietikäinen, Seppänen

Vastaan: Itälä, Jäätteenmäki, Korhola, Lax, Pohjamo, Takkula, Vatanen, Virrankoski

EP:n sivuilta löytyvien kaikkien äänestystulosten perusteella johdonmukaisimmin koe-eläinten suojelun parantamisen puolesta äänestivät Satu Hassi ja Sirpa Pietikäinen. Heikennyksiä koe-eläindirektiiviin tukivat selvimmin Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola, Hannu Takkula ja Ari Vatanen.

 

Hyljetuotteiden myynti- ja tuontikielto, äänestys 5.5.2009

Kiellon puolesta äänestivät: Hassi, Jäätteenmäki, Lax, Myller, Paasilinna, Pietikäinen, Seppänen, Vatanen

Kieltoa vastustivat: Pohjamo, Takkula, Virrankoski

Äänestämättä jättivät: Itälä, Korhola, Siitonen

 

 

Eläinten lopetus (teurastusasetus), äänestys 6.5.2009

Muun muassa seuraavista asioista äänestettiin:

Onko jäsenvaltioiden sallittava (uskonnollisista syistä tehtävä) eläinten teurastus ilman edeltävää tainnutusta silloin, kun se tapahtuu teurastamolla? (art. 4)

Puolesta: Itälä, Myller, Paasilinna, Siitonen

Vastaan: Lax, Pietikäinen, Pohjamo, Virrankoski

Kielto käyttää sähkövirtaa, joka ei kulje eläimen aivojen läpi eikä tainnuta tai tapa eläintä (art. 12)

Puolesta: Hassi, Lax, Pietikäinen, Pohjamo, Virrankoski

Vastaan: Itälä, Myller, Paasilinna, Siitonen

Jäniseläinten sisällyttäminen siipikarjan lisäksi niihin eläimiin, joita saa nostaa elävinä jaloistaan ripustuskoukkuun (art. 12)

Puolesta: Itälä, Paasilinna, Siitonen

Vastaan: Hassi, Lax, Pietikäinen, Pohjamo, Virrankoski

Äänestykseen eivät osallistuneet: Jäätteenmäki, Korhola, Seppänen, Takkula, Vatanen

 

 

Äänestys härkätaisteluiden rahallisesta tukemisesta EU:n budjetista 23.10.2008

EU tukee vuosittain härkätaisteluita arviolta noin 30 miljoonalla eurolla (virallinen luku puuttuu). Tukea annetaan maataloustukien ja mm. rakennerahaston kautta. Vuoden 2009 budjettia käsiteltäessä tehtiin esitys, jonka perusteella härkätaisteluiden tukeminen EU-varoista olisi jatkossa kielletty. Muutosehdotus hylättiin niukasti äänin 245 puolesta / 299 vastaan.

Puolesta: Hassi, Myller, Seppänen

Vastaan: Itälä, Korhola, Pietikäinen, Takkula, Virrankoski

Äänestykseen eivät osallistuneet: Jäätteenmäki, Kauppi, Lax, Lehtinen, Paasilinna

 

Broilereiden hyvinvointidirektiivi, äänestys 14.6.2006

Komissio ehdotti broilerin suurimmaksi sallituksi kasvatustiheydeksi 30 kg/m2, mutta jos kasvatustila täyttää tietyt kriteerit, saa tiheyden nostaa 38 kg/m2. Osa parlamentin jäsenistä teki esityksen, että broilerien kasvatustiheys olisi saanut olla enintään 25 kg/ m2. Muutos ehdotus kuitenkin hylättiin äänin 172 puolesta/ 460 vastaan. Suomalaisten äänestysvalinnat muutosehdotuksen kohdalla:

Puolesta: Hassi, Myller, Seppänen

Vastaan: Itälä, Jäätteenmäki, Lax, Lehtinen, Paasilinna, Stubb, Virrankoski, Väyrynen

Toisessa kohdassa ehdotettiin kieltoa broileriroduille, joiden kasvunopeus altistaa ne erilaisille hyvinvointia heikentäville sairauksille. Ehdotus hylättiin äänin 259 puolesta/ 377 vastaan.

Puolesta: Hassi, Itälä, Seppänen, Stubb

Vastaan: Jäätteenmäki, Lax, Lehtinen, Myller, Paasilinna,Virrankoski, Väyrynen

Äänestykseen eivät osallistuneet: Kauppi, Korhola, Takkula

 

 

Lisätietoa Europarlamentin sivuilta